sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Kuulumisia

Heippa!

Tällä postauksella ei oikeastaan ole mitään aihetta, sillä en keksinyt mitään. Jos teillä on jotain ehdotuksia, kommailkaa alas niin saatan toteuttaa ainakin osan. Eli nyt siis vain epämääräisiä kuulumisia elämästäni.

Vikellyksessä on kovasti hiottu periksiä ja kürejä. Myös nalle puh-joukkuetta on tehty. Eilen (lauantai 23.5) oli aluevalmennus. Keskityttiin periksiin, enimmäkseen seisontaan, perusistuntaan ja takaperin jalkojenheittoon. Varsinkin mulla perusistunta parani tosi paljon, joten hyödyllistä oli. Tehtiin myös erilaisia seisonta harjotteita (hyppyjä alas/kävelyitä). Seuraavat kisat on 13-14.6 Lahdessa. Itse olen menossa kisaamaan B-yv:tä ja C-joukkuetta (todennäköisesti).

Akrossa on tehty ohjelmia ja kisaliikkeitä sekä yksilösarjoja ja akropuusarjoja. Kaikista näistä on kisat Voimistelupäivillä 5-7.6 Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. Siellä on mukana kaikki voimistelulajit. Lähdemme myös GYMNAESTRADA:an (vk 29) . Kesä tulee olemaan aika paljon tapahtumia täynnä, mutta mukavaa tulee olemaan.

Koulua on jäljellä enää viikko, eikä ohjelmassa ole enään mitään järkevää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti