Heippa!
Oulun kisat kisailtu ja kisakausi saatettu loppuun. Vielä on valmennuksia ja maajoukkuehaku (iiks!), mutta kisat on ohi.
Tosiaan Oulussa kisattiin 19-20.9. Lähdettiin junalla jo perjantaina. Juna myöhästyi lakon takia, eli pääsimme matkaan vasta noin puol seiska. Siinä sitten viitisen tuntia junassa kului yllättävän nopsasti. Ouluun saavuimme noin puoliltaöin. Hotellinamme toimi jälleen Scandic.
Lauantaina tallille ja kampaus päähän ja eikun periksiin.
Meni itseasiassa hyvin, seisontakin onnistui. Pisteet: 5,423 (hevospisteet: 6,875)
Joukkue meni kanssa ihan hyvin, Aaro käyttäytyi kun tungettiin "kananmunadonitsit" korviin. Pieniä mokia sattuu aina ja lopulta pääsimme kolmannelle sijalle pistein: 5,437.
Illalla kävimme syömässä ja palasimme hotellille. iso osa vikeltäjistä (meiltä ja muualta) tuli hotellille Viivin kampausworkshoppiin. Meillä oli hauskaa, tutustuimme paremmin muihin vikeltäjiin ja opimme myös muutaman kampauksen. Itse opin ainaski köysiletin joka kiertää koko pään ja neljän nauhaletin. Kiitos kampuspäälleni :) Tein huvikseni Saagalle kampauksen, jota kutsumme L.M. Onnistui itseasiassa aika hyvin.
Sunnuntaina tein Saagalle L.M ja lisäilin glitteriä aikas moneen kampaukseen. Irtoglitteri on kätevää. Meikkasin itseni jossain vaiheessa ja ehdin myös takasin maneesille katsomaan A-laisten perikset. Maneesi oli muuten tosi kaukana tallilta ja kävely kesti jonkun verran.
Iltapäivällä oli kur. Pieni moka sinnekkin mahtui, sillä täysin onnistunutta kisaa ei ole. Aina on joku juttu joka voisi mennä paremmin. Olin lähtemässä kärrynpyöräjutskaan, kun jalkani heilahti selän puolelle ja tipahdin kyljelle. Onneksi jalkani pysyi lenkissä ja sain kiskottuani itseni takaisin selkään. Yks improliike ja eikun jatketaan vaan pää pystyssä kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kello kilisi just maan pinnalle palatessani, eikä tällä kertaa kurini ainakaan ollut liian lyhyt. Pisteet: 6,223
Vähän petyin, ei todellakaan ollut paras suoritus, mutta samalla tyytyväinen etten luovuttanut ja tippunut.
Lopulta sijoituin 3. sijalle.
Hevoset lastattiin traikkun ja mekin lähdimme Subin kautta junalle. Kotiin pääsimme noin kymmenen aikoihin. Hyvä kauden lopetus ja eikun uusia metkuja kohti.
Kauden 2015 Onnistumiset:
1. Pisteet nousi huomattavasti
2. Seisonta onnistui loppukauden kisoissa
3. Hyppäsin itse selkään periksissä ja kurissä
4. En tippunut ja jatkoin pikku mokankin jälkeen
5. Itsevarmuus kasvoi

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti