Kotikisat

ja miksi en kisannut siellä.

        © Venla Hentunen

Eilen oli pitkään odotettujen Tavelan vikellyskisojen vuoro. Kyyri oli viikkoa ennen muuten ihan valmis, alastuloa vajaa vain. Putoilin sieltä sitten, mutta kuuluu lajiin eikö vain?

Kävin keskiviikkona sitten vielä kenraaliharkoissa ja kyyri menikin ihan hyvin. Välläri eka mokas totaallisesti enkä maan kamaralta meinannut päästä selkään. Muutaman yrityksen jälkeen onnistui ja siitä oli hyvä fiilis lähtee kisoihin.

Hevonen vaihtui ja Alma tulla köpötteli maneesiin. Teimme joukkuejuttuja käynnissä ja periksiä laukassa. Teimme kyyrin kai eka läpi käynnissä(?) ja sitten aloitimme laukassa.

Alkukyyri nyt menikin hyvin, sillä yleensä kyyrimme menee ihan hyvin eikä siinä useinkaan tapahdu mitään suurempaa. 

Hyppäsin selkään Manamanan seuraksi ja tehtiin eka liike jossa Mana on kaula prinssissä ja mä seison ulkokahvassa. Pitäs olla ihan simppeli vai?

Paino lähti liika ulos ja lähdettiin molemmat kaatumaan. Tönäsin Manaa vähän että molemmat meistä ei tippuis. Ilmassa alas hypätessäni tajusin, että olis juuri tulossa suoraan aitaa päin. Maahan tullessani tein ukemin. Nousin ylös ja jalka ei tunnu kovin kivalta. Pystyn kuitenkin vaivoin kävelemään. 

Seuraavana aamuna, jalka ei liiku sattumatta ja painon laittamista jalalle en halua edes yrittää.

Käymme päivällä lääkärissä ja tuomio ei ole murtuma.

Nivelsiteet rikki.

Siksi en kisannut.