Tanskan leiri:
Kesä-Heinäkuun vaihteessa auto koppeineen suunnattiin kohti Tanskaa. Matkaan lähti minä, Moona, Saaga, juoksuttajat sekä Alma ja Kaapo. Automatkoja kertyi ihan kiitettäviä määriä, mutta kaikki sujui hyvin, niin ihmisten kuin heppojen osalta.
Ajoimme eka Tampereelta Turkuun auto niin täyteen pakattuna että meillä oli takapenkillä molemmat vyöt jalkojen tilalla. Kaikki mahdolliset kolot oli tungettu täyteen tavaroita. Matkalla hepat vähän heilui ja tehtiin pieni tarkastuspysähdys, mutta kaikki oli ihan hyvin. Mammu vähän heilui yrittäessään väistellä Kaapon kannibalismi yrityksiä. Sieltä laivalla Tukholmaan vaatteet kuolassa ja namnam puurolitkussa hevosten juottoyritysten jälkeen. Aamulla matka jatkui muutaman pysähdyksen (ja ruuhkan) kautta pian Tanskaan. Perille saavuttiin ke-to välisenä yönä.
Leiripaikka oli tosi mukava. Eri maneesit pukeille ja heppareeneille, sekä oheisharjoituksille oli todella kivat. Meidän oma mökkerömme jonkun matkan päässä oli pikkuinen, mutta kyllä siellä 7 (vähemmän tai enemmän) hyvin nukkui.
Vikana päivänä (sunnuntai) oli koko leirin esitys. Me osallistuttiin ryhmäesityksiin ja sitten oli molemmilla hepoilla omat pikku esityspätkät. Ryhmäesityksissä oltiin vähemmän tai enemmän kujalla, mutta ihan hyvin nekin meni.:)
Paluumatka sujui hyvin. Lähdimme takaisin jo sunnuntaina heti Bring Sally up- punnerskaban jälkeen. Hepat yöpyivät tallilla ja me nukuimme 4-hengen huoneessa hotellissa. Meitähän oli viis ja kaikki nukkui siellä, mutta empä ala enempää avautumaan tästä suunnitelmasta, ettei tieto salakuljetuksesta leviä... XD
Koko Maanantai me sitten ajettiin kohti Tukholmaa unohtamatta pakollista Max-pysähdystä. Muutama juotto/kävelytys pysähdyskin otettiin. Saavuimme aika monta kertaa määränpäähän ja kävimme läpi monta tietullia kiitos Tompan. Jokainen nähtävyys tuli myös nähtyä, tosin ei nähty avaruuspalleroita pimeässä, ehkä ens kerralla Saaga?
Laiva matkailu oli hauskaa ja taas kävin kuorruttamassa itseni kuola-puuro-litkuun. Tällä kertaa älysin laittaa takin, mutta se tuli ihan eri värisenä ulos traikusta. Vartija/turvamieskin nauroi.
Kotiin saavuttiin yks päällinen revenneenä ja kaikki elävät olennot terveinä, ehkä vähän väsyneinä, mutta se oli sen arvoista.
Oli hauska reissu, kiitos kaikille ❤️








Ei kommentteja:
Lähetä kommentti