Oon kirjotellut tätä tekstiä jo aika pitkään, niin paperille kun ihan ympäriinsä, mutta vasta nyt sain jotain ehkä ymmärrettävä kirjoitettua. Pahoitteluja.
Kuten moni jo varmasti tietää, mua on nyt jo niin kauan kuin muistan vaivannut aika paljonkin tuo oikea jalka/nilkka-alue. Välillä se on ollut kunnossa, jossa ei pysty kävelemään, välillä vain pienesti vaivaava ärsyke. Nyt on jonkin moista edistystä jo näkyvissä horisontissa, ja pian se on kunnossa eikä tätä puolivammaisuutta tarvitse toivottavasti enää kauaa kestää. Tämä siis jos kaikki menee suunnitelmien mukaan.
Jalka leikataan joulukuun 12. päivä. Sieltä poistetaan se pieni luunpala joka on todennäköisesti joku luusilta ollut ja nyt ärsyttää ja aiheuttaa kipua.
On todella mukava, että asialle vihdoin tehdään jotain. Toivottavasti kaikki menee hyvin eikä tule mitään komplikaatioita jotka voisi hidastaa paranemista yms. ja pian olisin taas entistä paremmassa kunnossa. On todella lohduttavaa ajatella, että kohta ei satu enää (ainakaan niin paljoa). Toivon, että pystyn pian tekemään mitä mieli lystää, ilman pelkoa siitä, että se sattuu.
Nämä vuodet jotka tämä jalka** on ollut kipee on vain vaikeutunut henkisesti.
**tässä puhun tästä luusilta-asiasta, jota ennen mulla on ollut sama jalka jo kipeä n.3 vuoden ajan.
Eka vuosi* (2013-2014) meni siinä että etsin uudet lajit kun telinevoimistelu ei enää sytyttänyt erinäisistä syistä. Samaisena vuonna sitten kisasin sen yhden käynti yv:n. Siitä se kaikki alkoi, ja nyt ollaan tässä.
*yksi vuosi tarkoittaa näissä kaikissa kohdissa elokuusta seuraavaan elo/heinäkuuhun
Seuraavana vuonna (2014-2015) aloitin laukassa kilpailemisen. Jo ekoissa kisoissa sain tietää, miltä tuntuu kilpailla areenalla hymyillen, kun viisi minuuttia sitten et pystynyt kävelemään ja taistelit kyyneleitä vastaan keinolla millä hyvänsä. Alastulot jo sinä vuonna olivat kategoriaa "matalat, ettei jalka hajoa". Totuushan oli se, että se oli koko ajan rikki, ei koskaan ehjä.
Tämä edellinen vuosi, eli kolmas (2015-2016), näytti aluksi paremmalta. Harjoittelin näyttävämpää alastuloa, uusia vaikeampia liikkeitä ja välläreitä. Ekoihin kisoihin en näitä saanut tehtyä, mutta kotikisoihin oli tarkoitus vähän "hienompaa" tarkoitus tehdä. Siinä sitten kolme päivää ennen kisoja päätin mennä rikkomaan nivelsiteet ja vietin pari viikkoa kepeillä ja viitisen viikkoa tekemättä käytännössä ns. "mitään". Ypäjällä tein sellaisen kunnon prinssikyyrin, jota ennen treenasin kerran. Loppukauden kisat meni vaihtelevasti, mutta ihan OK. En koskaan saanut tehtyä sitä kyyriä, jonka olisin halunnut tehdä, mutta minkäs sille voi.
Nyt on lähtenyt käyntiin neljäs vuosi, joka toivottavasti loppuu lyhyeen tämän kipuilun kanssa.
Itse kisat ei ole olleet niitä vaikeimpia hetkiä, jos jättää huomiotta jatkuvan pelon kivusta ja sen oikean kivun hetkeä myöhemmin.
Vaikeimpia on olleet treenit.
Joskus olen koittanut tehdä mm. välläreitä muiden mukana, ajatellen, että kyllä se jalka kestää. Tulos on lähes aina ollut sama: sattuu, kyyneleitä tulee, enkä kävele kunnolla pariin päivään. Empä siis ole ihan hirveästi koitellut. Monet muutkin liikkeet muuttuvat heti vaikeammiksi, kun ei vaan voi hypätä alas. Koska, no, se sattuu 90% todennäköisyydellä.
Olen hyvin kateellinen ihmisistä, jotka pystyvät juoksemaan ilman kipua. Jotka pystyvät hyppimään ja elämään elämää ihan täysillä. Joilla on terveet jalat. Niitä kun minulla ei ole.
Toivottavasti pian on, koska mä en enää muista, millaista oli, kun ei sattunut koko aikaa.
(ja tosiaan leikkauksen parantumisaika on noin 4-6vk, joten tammikuun lopussa pitäisi pystyä taas treenaamaan normaalisti)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti