maanantai 5. kesäkuuta 2017

Kisakuulumisia

Ja muuta sen sellaista☺️

     
(Kaikki kuvat on ottanut Hannamari Heikkinen)

Kangasalan kisat ja samalla mulle vikellyksen kisakauden aloitus kisattiin 6.5  meidän kotitallilla. Päivä oli oikein kaunis ja ylipäätään kaikki sujui oikein mallikkaasti. Aamulla tultiin väkertään kampauksia tallille aikaan, jona olisi kuka tahansa muu kuin vikellysihminen kisa-aamuna ollut vielä tyytyväisenä nukkumassa. Tästäkin huolimatta, aamu alkoi inhimilliseen aikaan, jos vertaa joihinkin herätyksiin joita tällä kilpailu-uralla on koettu. 

Aamupäivän perusliikkeet menivät mallikkaasti, ensin joukkue ja sitten yv. Yv perusliikkeistä tuli pisteet 6,546 ja olin hyvin positiivisesti yllättynyt niistä. En sitten tiiä johtuiko tämä pistemäärä helpommasta tuomaroinnista, vai kertoiko se hurjasta kehittymisestä. Toivottavasti jälkimmäisestä. 



Vapaaohjelma meni kanssa aika hyvin, joskin onnistuin lopun hyppy/siirtymä-asiassa luiskahtamaan hevosesta ohi ja hiukan sisälle. Siitä seurasi pienimuotoinen pyllähdys, mutta sitä lukuunottamatta ohjelma meni hyvin läpi. Varsinkin jos ottaa huomioon, että kyyriä muutettiin viikko ennen kisoja. Vapaaohjelman pisteet olivat 6,402 ja olin niihinkin hyvin tyytyväinen ja myös hiukan yllättynyt.



Loppupeleissä näillä suorituksilla irtosi viides sija. Joukkueen kanssa vapaaohjelma meni hiukan pipariksi ja aika lailla vain sinne päin, mutta se ei varsinaisesti haitannut, koska nämä olivat meidän ensinmäiset A-tason kisat ja kisasimme vain itseämme vastaan. Ja aina on hyvä muistaa, että pohjalta on vain suunta ylöspäin. 

Asiasta seuraavaan: Seuraavat kilpailut järjestetään jälleen Tampereella, joskin eri paikassa. Tällä kertaa paikkana toimii Niihaman Ratsastuskeskus ja päivämäärät ovat 10-11.6 (kaks päiväiset kisat jee!). Itse kisaan jälleen A-yv ja A-joukkuetta. Lisäksi teen A-perusliikkeet luokan ulkopuolella Kössi nimisellä hevosella, joka on vielä aika uusi vikellyksen parissa, mutta toivottavasti sellainen, jolla tulevaisuudessa porukka pääsee kisaamaan tai ainakin harjoittelemaan enemmän.

Niihaman kilpailuiden jälkeen lähdetäänkin jo mulle tän kauden ekoihin CVI-kisoihin CVI Flyingeen. Starttaan siellä ensin CVIJ1* ja toivottavasti kvaalaan kahteen tähteen ja pääsen senkin siellä starttaamaan. Tällä kertaa meiltä lähtee oma hevonen sinne, joka on myös jännittävää, koska nämä ovat Alman ekat KV-vikellyskisat. 

Kesä-heinäkuun vaihteessa lähden myös CVI Frenstattiin kilpailemaan lainahevosella.

Tästä kesästä on tulossa erittäin kilpailu täyteinen, sillä Frenstatin jälkeen on vielä SM-kisat Ypäjällä. Kiireistä tule olemaan, mutta varmasti sitäkin hauskempaa. :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti